Facebookin uutisvirrassa silmiini osui eräs lehtimainos, jossa esitettiin painava turhautuminen jatkuvaan hetkessä elämisen pakkoon ja sen läkähdyttävyyteen. Miksi muka aina pitäisi elää hetkessä?
Ensin olin vähän järkyttynyt, koska olihan kyse itselleni erityisen tärkeän elämäntavan arvostelusta. Sitten tunne vaihtui huvittuneisuuteen ja sisäinen ääneni alkoi huutamaan ”No höh! Eihän niin pidäkään tehdä!” Ei kukaan voikaan olla 100 %:sti ihan koko ajan läsnä. Eikä sellaista tilaa pidä tavoitellakaan. Ymmärrän kyllä täysin tuon turhautumisen, jos sellaista on lähtenyt yrittämään.
Kuuluisuuden kirot
Mindfulness pulpahtelee esiin tuon tuostakin lehtien sivuilla, tv:ssä, blogeissa, ihan kaikkialla. Se on suosittu ihan syystä. Mindfulnessin periaatteiden harjoittamisesta on tutkitusti monipuoliset hyödyt niin mielen kuin kehonkin hyvinvoinnille.
Samalla on pakko todeta myös se ikävä seikka, että kaikki nämä hyvää tarkoittavat ”pikaoppaat” läsnäolon taitoihin vievät joskus lukijoiden ajatukset harhaan mindfulnessin perusajatuksista. Sen vuoksi on ihan ymmärrettävää, että mindfulness aiheuttaa hyvin ristiriitaisiakin tunteita. Ja vain siksi, että ne yksinkertaistukset, jotka näihin pikaoppaisiin on pakko tehdä, eivät oikeasti sovellu kaikkiin tilanteisiin. Väärinymmärryksiä ja vääriä tulkintoja syntyy helposti.
Pienen kynnyksen takana iso maailma
Mindfulness, hyväksyvän tietoisen läsnäolon taito on siitä ihanaa, että kynnys tutustua sen tekniikoihin on hyvin matala. Alkuun pääsee hyvin helpoilla harjoituksilla ja periaatteilla. Mutta samalla mindfulness on sisällöltään ja sovelluskohteiltaan hyvin laaja. Jos olet käynyt yhdellä luennolla, lukenut yhden tai parikin lehtijuttua, käynyt jopa kurssin, olet edelleen riipaissut vasta aivan pintaa.
Tietoinen elämäntaito on elämänmittainen harjoitus. Joka päivä opit uutta ja syvennät tietoa – jos niin haluat. Toki voit antaa taitojen vaipua myös unholaan ja jatkaa elämääsi, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
”Joo, kävin kurssilla ja kokeilin, mutta ei ollut mun juttu.” Jotain on mennyt silloin pieleen. Aivan kuin sanoisi ”Joo, synnyin ja elin, mutta ei ollut mun juttu.” Anteeksi kärjistys, mutta haluan kertoa sillä sitä, että läsnäoleminen ja tässä hetkessä elämisen taito on jotain, joka meillä kaikilla on. Vähän niinkuin hengittäminen. Ei sitä käydä erikseen ostamassa kaupasta, se vaan ON.
Meissä kaikissa asuu pieni mindfulness -guru
Miksi tietoisuutta sitten pitää harjoitella ja miksi taitoja pitäisi hioa? Hyväksyvä tietoisen läsnäolon taito on jotain, jonka kanssa me synnymme. Mindfulnessissa puhutaan ”vasta-alkajan mielestä” ja se on se puhdas taulu, jonka kanssa me jokainen aloitamme elämämme.
Heti syntymämme jälkeen kaikki kokemuksemme, mielemme tavat toimia, kehomme tavat toimia, aivojen tapa oppia ja ylipäätään koko ympäröivä maailma, koulivat meitä hitaasti mutta varmasti päinvastaiseen elämäntapaan. Sellaiseen elämäntapaan, jossa olemme tehokkaita ja rutinoituneita tekemään monta asiaa yhtäaikaa, suunnittelemme ja varaudumme jatkuvasti tulevaisuuteen sekä pyrimme arvottamaan ja analysoimaan kaikkea kokemaamme. Olemme rutinoituneita sulkemaan mielestämme valtavan määrän ärsykkeitä – aistimuksia – koska niitä on vain liikaa tarjolla. Turrumme.
Opimme olemaan tehokkaita, tekemään ja suorittamaan, ajattelemaan ja suunnittelemaan. Ja samalla aina vähemmän ja vähemmän otamme tietoisesti aikaa olemiselle, aistimiselle ja kokemiselle. Mitä enemmän opimme vastaamaan nykyajan vaatimuksiin, sitä vähemmän on tilaa sille, mistä kaikki alkoi.
On tärkeä kuitenkin muistaa, että tässä asiassa ei ole ”joko-tai”, vaan on ”sekä-että”. Ei ole huono asia, että aivomme ovat tehokas, energiaa säästävä elin, jotka oppivat rutinoitumaan ja tekemään asiat tehokkaasti. Eikä ole huono asia, että kykenemme suunnittelemaan ja haaveilemaan.
Se, mitä tietoisuuden harjoittelu antaa meille, on mahdollisuus saada nämä kaksi ominaisuutta – tekeminen ja oleminen – tasapainoon elämässämme. Hyvinvointimme kannalta tarvitsemme molempia ominaisuuksia ja taitoja. Nykyaikana tasapainon saavuttamisen tekee haasteelliseksi se, että luontainen ympäristömme koulii meitä enemmän ”tekemiseen” kuin ”olemiseen”.
Oleminen on elämistä
Kaiken tämän mindfulness-hypetyksen kääntöpuoli on se, että mindfulnessista on tullut käsite, jota on vähän hankala hahmottaa. Mindfulness on yksinkertaistettuna olemisen taitoa tässä hetkessä. Me kaikki osaamme kyllä olla. Mutta nykyajan elämäntyyli ja -tahti tekee sen haastavaksi ja siksi pääsemme nauttimaan tästä taidosta yhä harvemmin. Ja mitä tapahtuu taidolle, jota ei käytä?
Olemista on se tunne, kun katselet takkatulta tai kynttilän liekkiä. Se on se hetki, kun aika pysähtyy katsellessasi lapsen tai rakkaan nukkumista. Se on se tunne, kun otat ensimmäiset löylyt, mielesi tyhjenee ja keskityt vain aistimaan. Se on se elämäsi isoin ja ikimuistoisen hetki, jonka muistat vuosikymmenienkin jälkeen elävämmin kuin eilisen. Se on niitä tunteita, jotka meillä kaikilla oli lapsena – silloin kun kesät tuntuivat jatkuvan ikuisesti ja jouluun oli aina liian pitkä aika.
Oleminen on sitä, että ajatusmyllymme rauhoittuu kaikesta siitä, mikä vie ajatuksemme muualle toiseen paikkaan tai toiseen aikaan. Oleminen on sitä, että meidän ei tarvitse pinnistellä tai ponnistella, analysoida tai arvostella. Oleminen on hyväksyntää ja mielenrauhaa, sitä että on sinut itsensä ja maailman kanssa, kaikkine puutteineenkin.
Läkähdyttävä läsnäolo?
Jos läsnäoleminen tässä hetkessä tuntuu läkähdyttävältä, anteeksi vain, mutta silloin et oikeasti ole läsnä tai ainakin jotain koko yrityksessä on pielessä.
1. Kukaan ei voi olla läsnä 24/7
Tämä tehdään (tai ainakin tulisi tehdä) selväksi jokaisella mindfulness -luennolla ja kurssilla. Jatkuva läsnäolo ei ole mikään tavoite tai itsetarkoitus. Pikemminkin tarkoitus on tehdä valintoja fiksusti sillä perusteella, mikä milloinkin on hyväksi kokonaistilanteelle ja hyvinvoinnillemme.
2. Läsnäoleminen ei ole sama asia kuin keskittyminen…
… vaikka ero onkin ehkä hiuksen hieno. Kun läsnäolemiseen liittyy liikaa yrittämistä, homma menee pinnistelyn puolelle ja alkaa tiukka keskittyminen. Otsa kurtistuu ja kohta olo onkin läkähtynyt. Yrittäminen, pinnistely ja keskittyminen ovat jotain muuta kuin olemista. Läsnäolontaidoissa harjoitetaan huomion kohdistamista, mutta sekin on hieman eri asia kuin keskittyminen. Huomion kohdistaminen on sitä, että valitset näkökentästäsi jonkun kohteen, jota jäät katselemaan. Jos keskityt katselemaan, siihen liittyy jonkin tason pakottamista. Jos kohdistat huomion, teet vapaan valinnan ja voit koska tahansa vaihtaa tuon vapaan valintasi johonkin toiseen kohteeseen.
3. Arvostelu ja analysointi ei ole hyväksyntää…
… vaikka se olisi positiivistakin. Hyväksyminen on sitä, että otamme kokemuksen vastaan sellaisenaan. Kaikki luokittelu, arvostelu ja analysointi vie meitä kauemmaksi itse kokemuksesta – ajatusmyllymme lähtee pyörimään huomaamatta ja pian olemme jo jossain aivan muualla.
4. Läsnäolo ei ole passiivisuutta tai laiskuutta
Kun tietoisen läsnäolon harjoittamisessa puhutaan olemisesta, se ei tarkoita pelkästään sitä, että pitäisi pysähtyä paikoilleen ja olla tekemättä mitään. Tiedän, että monelle sellainen tekemättömyys on vaikeaa, kun on tottunut aina touhuamaan. Oleminen tarkoittaa myös ”olemista siinä mitä on tekemässä” eli sitä vaivattoman tuntuista flow-tilaa, kun ajatukset ovat pakottamatta siinä, mitä teet. Ja se tekeminen voi olla hyvinkin aktiivista ja touhukasta.
Tee mindfulnessista oman näköinen juttu
Olen lukenut Jon Kabat-Zinnin ja hänen oppilaiden teoksia, harjoitellut läsnäolon taitoa valmentajaopinnoissa ja -työssä, opiskellut tietoisen liikkeen ja tietoisuuden periaatteita Timo Klemolan johdolla ja kaivellut esiin jopa Tao Te Chingin viisaudet. Olen lähtenyt rohkeasti soveltamaan kaikkea hankkimaani tietoa mindfulnessista, kokeillut erilaisia harjoituksia eri tilanteissa ja etsinyt omaa tapaani harjoittaa tietoisuuden taitoja.
Samaan kannustan myös asiakkaitani. Ei ole yhtä oikeaa tapaa harjoittaa tietoisuustaitoja tai yhtä oikeaa tapaa hyötyä mindfulness -harjoituksista. Jokainen kokee asiat eri tavalla ja se on ihana rikkaus. Mindfulnessin ajatusten mukaisesti: ei ole oikeaa tai väärää.
Omilla kursseillani ja ohjauksissani painotan yksillöllisyyttä ja vapautta tietoisuustaitojen harjoittelussa. Jos harjoitteluun liittää liikaa aikatauluja, sääntöjä ja pakkoja, on herkästi tuloksena läkähdyttävä olo ja ahdistus. Kaikki tämä vie ajatusmaailman vain kauemmaksi mindfulnessin keskeisistä periaatteista.
Olen havainnut, että kun ihminen on aidosti kiinnostunut oppimaan tietoisuustaitoja, hän kyllä harjoittelee niitä ilman lukujärjestystäkin. Riittää, kun hän saa jonkin aiheen pureskeltavakseen ja testattavakseen. Vasta-alkajan mieli saa oikeasti tilaa testata ja kokeilla, ja sen kautta löytyy aito oppimisen ilo. Siitä rakentuu vankka pohja tietoiselle elämäntaidolle, joka ei unohdu, vaan siitä tulee kiinteä osa elämää, elämäntapa.
